Vuoden kuluttua tulee tasan kolmekymmentä vuotta siitä kun
lähdin Tampereelta vuodeksi Lappiin. Käytössäni oleva kartta oli Tampereen
puhelinosuuskunnan kartta Suomesta. Se oli jaettu kahtia siten, että Etelä-Suomi
suunnilleen Oulun korkeudelle asti oli ns. normaalikokoisena ja Loppu-Suomi oli
kutistettu pieneen mittakaavaan sivun yläreunaan. Kartan perusteella arvioin
muuttokohteeni Muonion olevan samassa sumassa Kemi-Tornion kanssa. Tiesin Kemissä olevan rautatieaseman ja olin iloinen, että voin sujuvasti kiepsahtaa aina viikonloppuna halutessani tapaamaan kavereita Tampereelle.
Kun Torniossa ryhdyin oikomaan jäseniäni –kohta päästään
purkamaan pakkauksia –muuttoauton kuljettaja katsahti minuun hämmästyneenä: on
tästä vielä semmoiset 260 kilometriä. Koin elämäni ensimmäisen
sydänpysähdyksen. Matka jatkui. Metsää. Suota (=jänkää, mitä sanaa en silloin
tuntenut). Lunta. Pimeätä. Pakkasta. Lopulta puolen yön aikaan saavuttiin
Muonioon. Onneksi yksi nuori mies ajeli kylän raittia ja osasi neuvoa, missä
arveli asuntoni olevan. Lopulta se löytyi helpolla, yhteen rivitalon oveen oli
niitattu A4, jossa luki ”Tämä ovi tässä”. Voiko sitä selkeämmin sanoa.
Asettauduin kolmevuotiaan tyttäreni kanssa taloksi.
Valmistellessani lähtöä Tampereelta muistissani oli
kirkkaasti Kurun Länsi-Tesikon kansakoulun maantiedon oppikirjan lause ”Nykyään Lapissa ei
asuta kodassa vaan hirsimajoissa”. Olin varautunut hirsimajan kylmään lattiaan
ostamalla suurimman paimentolaismaton mitä Tampereelta löytyi, jotta tyttärelläni olisi lämmin alue lattialla.
Rivitaloasuntomme osoittautui erinomaisen lämpimäksi ja kaikilla mukavuuksilla
varustetuksi, tiedoksi vain maantiedon kirjojen väsääjille.
Kevät tuli ja lumet sulivat toukokuussa. Innoissani käänsin
nurin rivitalon takapihaa ja kylvin kasvimaan naapureiden varoituksista
huolimatta. Takatalvi kuulemma tulee joka tapauksessa. Ja pöh, ei muuta kuin
salaatit ja porkkanat kasvamaan. -Takatalvi tuli kesäkuussa ja loppupeleissä
kasvimaassani versoa työnsivät vain hernekepit.
Kesä-84 oli kuulemma hurjin sääskivuosi naismuistiin. Niitä tukki sisään tolkuttomia määriä ilmastointikanavista ja ihmisen mukana kun
ovea vähänkin raotti. Arvelin niistä pääsevän eroon läpivedolla ja avasin yhtäaikaa etu-
ja takaoven. Iuuuuuuu! Harmaa ujeltava sääskimassa vyöryi sisään kahdesta
ovesta, eikä nokkela läpiveto-teoriani todellakaan toiminut. Mutta imuri
pelitti! Kätevin tapa pyydystää sääsket
sisätiloissa on pölynimuri. Sillä ne saa imaistua kätsästi myös katosta, jonne
ne pakenevat alamaailmassa riehuvaa ihmistä.
Olin tyylipuhdas tulokas, joka teki omia päätelmiään sillä
tiedolla mitä sattui olemaan, uskoi päätelmiinsä ja mikä pahinta, esitteli
niitä myös ääneen muille. Muistan ikuisesti sen tyrmistyneen hiljaisuuden, joka
syntyi kahvipöydässä kun pikku smalltalkina kysäisin, miksi metsätyömiehet ovat
kiskoneet jalkarätit räystäälle kuivumaan? Kesti jonkun aikaa ennen kuin
pääsimme yhteisymmärrykseen, että kyse oli kuivalihoista. Taustaksi kerrottakoon, että olen siis ihan oikeasti maalta ja isäni teki metsätöitä ja käytti
saappaissa flanellisia jalkarättejä. Halusin siis osoittaa olevani perillä
asioista, ihan kokemusperäisesti.
Lappilainen metsänhoito vaivasi muutoinkin tulokkaan mieltä.
Suhtaudun edelleenkin maahan ja metsään hyvin vakavasti ja
maalaisgeeneissäni on selvä käsitys, että ainoata oikeata omistamista on maan
omistaminen (joo joo, totta kai osaan nämä maata-ei-kukaan-voi-omistaa -jutut). No, siis joka tapauksessa
pientilallisten Pohjois-Hämeessä olin oppinut, että ainoastaan juopot, hulttiot
ja holtittomat myyvät metsää. Kunnollisten ihmisten taloissa metsä säästetään pahan päivän
varalle. TsiiSÖS, kun näin nämä Lapin avohakkuuaukeat! Sosiaalitantan sieluni
kääntyi ympäri: tätä juoppouden määrää! Tätä työmaata! –Muistan myös ne
kummeksuvat ilmeet, kun yritin kollegoilta kysellä, miten he olivat työssään tästä avohakkuiden
ilmentämästä hillittömästä juoppoudesta selvinneet. Minulle jäi jotenkin sellainen tunne,
että päättelyketjuani ei ymmärretty. Ehkä en osannut ilmaista itseäni riittävän selkeästi.
Lapissa asumisen kolmen tasakymmenen vuosipäivään on siis vielä vuosi aikaa, nyt
voin alkaa mietiskellä miten tilaisuutta sitten juhlistan. Kun ei ole
metsääkään.
Hauska lukea muisteluitasi. Sinä katosit tosiaan Tampereen sossun huolto-osastolta äkisti eikä sinuun ole ollut näköyhteyttä oikeastaan sen koomin. Jos aiot Päivi järjestää jotakin juhlan tapaista, niin ilmoittelehan. Oleskelen enimmäkseen Kolarissa, joten poikkean mielellään kuokkavieraaksi tilaisuuden tullen.
VastaaPoistaJukka, minusta tuntuu että et ollut läksiäisissäni, ne oli Hotelli Tammerin saunassa ja jatkot Laternassa. Vieläköhän Tammer ja Laterna on pystyssä? -Otanpa oikeasti mietintään jonkinlaista Lapissa-30 -festiä.
VastaaPoista