Uutisia ja ajankohtaisohjelmia katsoessa maailma alkaa
tuntua vaaralliselta paikalta. Siis se maailma, joka on oman elämänpiirin ulkopuolella. Tavallista tylsää elämää viettävän yksilön
elämän suurimmat riskit ovat ettei kykene hillitsemään mielitekojaan jääkaapin
ovella ja paisuu yli äyräidensä, tai unohtaa laittaa piikkarit jalkaan ulos lähtiessä
ja katkaisee koipensa liukkaaksi sliipatulla jalkakäytävällä.
Mutta sitten on nämä ison maailman asiat. Loppuuko Syyrian
sota? Murtuuko Eu? Mitä Venäjä meinaa? Voiko Trumpista oikeasti tulla presidentti? Mitä tässä maailmassa oikein tapahtuu? Näin
niin kuin päällimmäisinä. Oikeasti isojen asioiden rinnalla kotimaiset yhteiskuntasopimus
(ei kun kilpailukykysopimus) versio x tai ikuisuus-sote alkavat tuntua pieniltä jutuilta. Toisaalta
olen aina ihmetellyt ihmisen –tässä tapauksessa omaa- pääkoppaa, joka samaan
aikaan kykenee olemaan huolissaan maailmanrauhasta ja siitä, onko Muoniossa lauantaiaamuna
ladut ajettu auki. Miten samassa päässä,
samana hetkenä voi ajatella niin eri mittaluokan ajatuksia ja yhtä
huolestuneena ja keskittyneenä?
Pienessä maailmassa pienet asiat ovat isoja harmeja, eihän
ihmisyksilöllä ole kuin tämä yksilön oma elämä, joka näillä opeilla eletään
tämän kerran. Silti hävettävältä tuntuu kun ison maailman piirissä tapahtuu
isoja asioita, ja kuitenkin oman elämän pienet asiat tulevat ensimmäisenä. Molempien
maailmojen asiat voivat välillä olla umpisekaisin ja usein näemme ison maailman pienen maailman linssin läpi tulkittuina. Pienessäkin maailmassa –vaikka siinä eläisi vain
yksi ihminen –on aivan kauhea määrä kilpailevia intressejä ja keskenään ristiriitaisia
arvokonflikteja ja haluamisia. Pientä maailmaa ihmetellessään alkaa tajuta
miten tolkuttoman vaikeata on saada Syyrian sota loppumaan koska osapuolia on
monia kymmeniä omine arvoineen ja pyrkimyksineen.
Olen vakuuttunut siitä että sotien ja väkivallan suhteen
pätee sama kuin muidenkin sotkujan, harmien ja ongelmien. Niiden ennaltaehkäisemiseen
kannattaa satsata vimmatusti koska irtipäässeen perkeleen saaminen takaisin
häkkiin on niin vaikeata. Olen ihmetellyt missä piileksii rauhanliike? Tarkoitan
siis sellaista rauhanliikettä, joka pitää rauhaa ykkösjuttuna ilman fuulaa että
joku olisi enemmän rauhan asialla kuin
joku toinen tai että rauhanliikkeen voi omistaa. Hämmästyttävän paljon ihan
arkielämässä törmää militantteihin asenteisiin ja pyrkimyksiin, etenkin 20-40 –vuotiaissa
ihmisissä. Höpsistä väitteelle että jokainen sukupolvi tarvitsee oman sotansa.
Taustalla on silkkaa hölmöyttä, suhteellisuudentajuttomuutta ja lintsattuja yhteiskuntaopin
ja historian tunteja –kaiketi niitä vielä kouluissa on?
