Maailmanpolitiikan lauantaipäivää

Huomista Krimin kansanäänestystä jännitetään paitsi Krimillä, myös Euroopassa, Venäjällä ja epäilemättä myös Obaman maassa.  Kansanäänestykseen liittyy ennakolta monenlaisia lausuntoja. Äänestystä pidetään epäaitona, koska äänestystulos on ennakolta selvä: enemmistö krimiläisistä  haluaa  irrottautua Ukrainasta ja aloittaa liittymisen Venäjään.  Painokkaasti lännessä, myös Suomessa, on korostettu, että äänestys on laiton koska Ukrainan valtion johto ei sitä hyväksy. -Maallikkona voi pyöritellä silmiään. Se että kansanäänestyksen lopputulos on ennakolta tiedossa, ei ole kummoinenkaan uutinen. Suomessa monien vaalien lopputulos on ollut selvää jo ennen virallista vaalipäivää, eikä vaaleja ole silti peruutettu tai julistettu laittomaksi. Meillä kunnallisvaalien äänestysprosentti on vain 50-60 % mutta silti paikallispoliitikot päättävät ihmiselon tärkeimmät asiat. Laittomuuden osalta on vaikea ottaa kantaa suuntaan tai toiseen. Janukovitshinkin hallitus oli laillinen kunnes hänet kavereineen ilmeisen hyvästä syystä häädettiin maasta ja valtaan nousi ei-vaaleilla valittuja, mutta muuten symppiksemman oloisia ihmisiä.  Laillisuus on sana, jolle puhuja ja kuulija kunakin hetkenä antavat sopivat tulkinnat.

Sinänsä maallikko ei ihan kunnolla ymmärrä, miksi Krim ei voisi liittyä Venäjään jos kerran väki siellä sitä haluaa? Edellyttäen tietenkin että kansanäänestyksen tulos on aito, eikä  ihmisiä  ole painostettu tai pakotettu äänestämään tietyllä tavalla.  Onhan mahdollista, että venäjänkielinen enemmistö pitää Venäjään kuulumista ihan luontevana eikä ole niin hirveän innoissaan pyrkimässä kohti Eurooppaa ja Euroopan unionia kuin me luulemme. -Aina jotain menee hullusti: jos Krim venäläistyy, tataarien oloista tulee kuitenkin vielä nykyistäkin kurjemmat.   Venäjällä kymmeniä tuhansia ihmisiä on osoittanut mieltään Putinia ja Venäjän Krim-toimia vastaan. Mielenosoitukset Venäjällä tekevät positiivisen vaikutuksen, ei olisi vanhassa Neuvostoliitossa marssittu ja nokiteltu Brezhneville.

Krimin irtoamista Ukrainasta vastustetaan lännessä mm. sillä ettei saa rikkoa Ukrainan valtion rajoja.  Taas maallikko ajattelee että ainahan valtioiden rajat ovat eläneet. Valtioita on muodostunut ja muovautunut monenlaisilla perusteilla ja prosesseilla, aika usein yksi levottomuutta aiheuttava tekijä raja-alueilla on ollut kieli. Harvemmin valtiota on vaihdettu äänestystuloksella kuin sotimalla.  Vai onko kyse siitä että Krimin niemimaa haluaa väärään suuntaan? Toki voi alkaa visioimaan mitä siitä seuraisi jos joka maassa joku porukka olisi aina keräämässä kimpsuja ja kampsuja ja maata vaihtamassa.  

Kun telkkarin A-alkuisten ajankohtaisten ohjelmien avulla yrittää kerätä ns. faktoja, alkaa ihmetellä toimittajien sotavimmaisuutta. Toimittajat  pyörein silmin maalailevat uhkia ja yrittävät rakentaa valmiustiloja.  Keskiviikon A-studioon oli laadittu taulukko Pohjoismaiden, Viron ja Venäjän sotavoimista ja innokkaat toimittajat kärttivät kommentteja Pohjoismaiden ja Viron ulkoministereiltä. Eiks ole järkkyy, hei, että Venäjällä on niin paljon suuremmat sotakalustukset kuin pienillä naapureilla! Ihan korrektisti Viron edustaja muistutti Naton läsnäolosta alueella.  Hups, Naton toimittajat olivat unohtaneet taulukostaan. Hävetti ja hämmensi.  Erikoisinta A-alkuisten ohjelmien toimittajien esitystavassa on sotakiihkoisuus, sodan mahdollisuutta käsitellään kuin mitä tahansa lupeissa olevaa skuuppia tai lööppiä. Carl Haglundin pinnat nousee kun hän toistuvasti jaksaa joka ilta rauhallisesti vastailla sotatäpinöissään oleville toimittajille.    

Sympatia-antipatia  -keinulaudalla Obama ja USA näyttäisivät Ukrainan asiassa  keikahtaneen korkealle, kun taas Putin on alakynnessä.  Ikään kuin suurvaltojen välillä olisi jokin ero.  Oman käsitykseni mukaan niihin  molempiin on syytä suhtautua kaikilla varauksilla. Tasapuolisen häikäilemättömästi ne molemmat sekaantuvat muiden maiden asioihin ja lähettävät omat kommandonsa tihutöihin kun niiden intresseihin sopii. Lopputulemassaan tässä koko sopassa päätyy ajatukseen, että  kenelläkään ei ole puhtaat jauhot pussissaan  mutta olisi mukavaa jos Carl Haglundeja ja Pekka Haavistoja olisi enemmän.

Turskaa kolonisaatiokastikkeessa

Turska on erinomaisen hyvä ja monikäyttöinen kala. Parhaimmillaan se on tuoreena, runsaassa suolavedessä varovasti keitettynä, kastikkeena voisulaa. Tuoreen turskan maku ja rakenne muistuttavat vain etäisesti lipeäkalaa, jota ihmiset on pakotettu syömään liian varhaisessa iässä, jolloin ei vielä hyvän päälle ymmärrä.  Harmi vain, että turskaa on niin vaikea saada Suomesta muutoin kuin verkostoitumalla tuottajamaan edustajien kanssa.  Samalla kun haarukalla kierittelee turskanapalasta voisulassa, voi miettiä esimerkiksi kalastuspolitiikkaa.

Aivan, valtameret ovat ylikalastettuja ja kalastamisen tapa on sikamaisen tuhlailevaa. Kalanviljelyn haitoista puhumattakaan, arkiruoaksi alentunut viljelylohi pilaa meret ja kuka tietää, mitä geenimaissia, torjunta-aineita, endosulfaania, antibiootteja etc, etc.  kalassa löytyy. Ilmankos viljelylohta ei Norjassa juuri kotipöydässä näy. Kunnon norjalainen pistelee  turskaa ja seitä, ellei sisämaan rautua ja taimenta ole saatavilla.

Kalastus on isoa bisnestä, aivan tolkuttoman isoa. Melkoinen on ollut se määrä suomalaisiakin, jotka ovat käyneet Pohjois-Norjassa perkaamassa kalaa. 2000-luvulla maissa olevat kalatehtaat hupenivat vauhdilla, alaa tehostettiin, iso osa kalan käsittelyprosessista tehdään aluksilla ja kalaa rahdataan ympäri maapalloa perattavaksi Kiinaan, mistä siitä osa lähtee Kaukoidän markkinoille, osa palaa meidän markettiemme kalatiskeihin. Kala ei siis enää työllistä paikallista väkeä samalla tavalla kuin ennen, mikä on Pohjois-Norjan, erityisesti Finnmarkin asukkaille iso juttu.

Viime vuosina kalabisnesmies Kjelle Inge Rökke  on ostanut halvalla Finnmarkissa konkurssiin menneiden kalatehtaiden jäljiltä kalastuskiintiöitä ja luvannut tuoda kalaa maihin käsiteltäväksi, eli työllistää paikallista väestöä. Näin ei ole käynyt. Rökke alkoi keskittää kalankäsittelyä muutamiin tehtaisiin ja kuljettaa sitä ulkomaille käsiteltäväksi. Lupauksiin uskoneet asukkaat ja kunnat hiiltyivät ja ryhtyivät pistämään kampoihin. Kalaresurssien keskittyminen oli tapahtunut stortingetin siunauksella, Rökke on kaikkien johtavien poliitikkojen kaveri ja mukava, joviaali tyyppi. 

Eilen Mehamista lähti lentokone Osloon täynnä finnmarkilaisia, kystaksjon-aktiiveja:  kuntien virkahenkilöitä, poliitikkoja, järjestöihmisiä, eläkeläisiä, lapsiperheitä. Maanantaina 3.3. kystaksonilaiset  osoittavat mieltään Oslossa ja yrittävät saada stortingetiä terästäytymään ja velvoittamaan Rökkeä pysymään lupauksissaan.

”Stortinget toimii Finnamarkissa kuin siirtomaavalta Afrikassa! Klassista kolonialismia!” sanoo kiihtynyt kystaksonilainen.  Minä  tuhisen, että ei minulle kannata tulla opettamaan mitä kolonialismi on. Kun kaivosbuumi alkoi, kaivosyhtiöt alkoivat kaivaa maasta mitä on kaivettavissa, kunnat kumartelivat, rakensivat asuntoja ja muuta infraa. Kanadalaisen kaivosjätin johtaja naureskeli telkkarissa lappilaisten kuntien avokätisyydelle ja anteliaisuudelle, Australiassakin yhtiötä oli velvoitettu ensin rahastoimaan yhteiskunta- yhteisö- ja ympäristövastuuseen ennen kuin oli puhettakaan malmien kuokkimisesta. Niin että kystaksonilaisten ei tarvitse lähteä Afrikkaan kolonisaatiota etsimään, osataan sitä ihan naapurissakin. Olennainen ero syntyy siitä, että meillä kolonisaation kohteena olemista monet pitävät ihan luonnollisena, suorastaan tavoiteltavana tilana.

Joka tapauksessa: onnea ja menestystä kystaksonille! 

*****
Jälkipostaus 4.5.2014:

Tänään Pohjois-Norjan kalakapinasta oli artikkeli Helsingin Sanomissa, ensimmäiseksi asiasta kirjoitettiin tässä blogissa 2.3. Kannattaa lehtiäkin lukea, alla linkki Hesarin juttuun:

  http://www.hs.fi/datajournalismi/Norjan+kalastajat+nousivat+kapinaan/a1305820276745