Pidin toukokuussa kesälomaa.
Toukokuu on Lapissa kamala kuukausi. Lunta
on muutamia likaisia laikkuja ja hyinen tuuli puhaltaa Jäämereltä. Etelä-Suomessa asuvat ripottelevat suolaa ensimmäisille ötököiden puremille tälläämällä facebookiin kuvia, mikä kaikki kukkii ja missä oltiin piknikillä. Tänä vuonna Muoniossa
olisin kesälomani alkaessa voinut jatkaa hiihtokautta, osa laduista pidettiin
vielä toukokuun alussa hyvässä kunnossa. Valitsin toisin, en hiihtänyt, vaan
päätin panostaa uimiseen, kävelemiseen ja juoksemisen uudelleen opetteluun. Lähdin
Marmarikselle.
Lomalaisella on lomalaisen ongelmat,
kuten esimerkiksi mitä söisi päivälliseksi. On ensinnäkin ratkaistava, syökö
ravintolassa vai laittaako ruokaa itse. Jos päätyy ravintolaan, on valittava
lukemattomasta määrästä mahdollisia ravintoloita ja päätettävä, haluaako
kokeilla jotakin uutta vai mennä jo tiedettyyn paikkaan. Tästä saa jo melkein
kahakan aikaan matkaseuran kanssa, koska ihmisissä on suuria eroja mitä tulee
halukkuuteen kokeilla uusia asioita tai toistaa aikaisemmin tehtyä. Katson useimmiten
kuuluvani ensin mainittuun ryhmään. Kokeilua vai koettua –tyyppinen punninta
käynnistyy myös itse laitetun ruoan suhteen, mutta itse kokkaaminen antaa
enemmän joustovaraa koska voi tehdä useampia ruokia. Raaka-aineiden hankkiminen torilta on osa ruoanlaiton
taivaallisuutta: vieläkin silmäni kostuvat, kun ajattelen kaikkia niitä ihania
tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, joissa oli maku mukana. Ikinä enää en osta
Suomessa hedelmiä, noita raakana
poimittuja ja kaasussa kypsennettyjä.
Syömisen lisäksi toinen iso ongelma
lomalla on pukeutuminen. Jos ennen aamiaista haluaa vuoropäivin käydä joko
pidemmällä kävely- tai juoksulenkillä ja sen jälkeen uimassa, mutta ei halua
kuljetella vaihtovaatteita, millainen vaatetus on sopivin näiden intressien
yhteensovittamiseen? Reilun kahden viikon aikana en kyennyt tätäkään
ratkaisemaan.
Elämä on kummallista. Myös lomalla.
Kun omassa lomalaisen elämässään on
syventyneenä triviaaleihin elämänlaatuasioihin, lomamaassa tapahtuu kaivosonnettomuus,
jossa kuolee 300 ihmistä. Turkin valtiojohdon ensimmäiset kommentit olivat
tylyjä: onnettomuuksia on sattunut ennenkin. Myöhemmin poliittinen johto terävöityi ja
lupasi puuttua kaivosten turvallisuusongelmiin. Osuimme kaivosmiesten
mielenosoitukseen, jossa oli mukana vanhoja naisia, jotka istuvat hiljaa
valokuvat sylissään. Heidän kuolleita poikiaan ja omaisiaan. Kaivosonnettomuuksissa on Turkissa kuollut
paljon ihmisiä sen jälkeen kun valtio yksityisti kaivokset, turvallisuutta ei
valvota ja ihmishengen arvo häviää bisnekselle.
–Valpastuin myös katselemaan
lukuisia hotellien rakennustyömaita, joilla työmiehet keikkuivat ilman mitään
turvavarusteita ja suojauksia. Turistin katseen voi kalibroida moneen suuntaan.
Miten paljon meille nimettömiä afrikkalaisia hukkuu mereen tai ruhjoutuu
rantakallioihin pyrkiessään Espanjan lomasaarille ja Etelä-Eurooppaan?
Turkista tiedän vähän. Asukkaita on
70-80 miljoonaa. Maasta pieni osa on
Euroopan puolella, isoin osa Aasissa. Maa pyrkii EU:n jäseneksi, mutta EU hangoittelee
kaikin tavoin vastaan. Julkisyynä on kurdien asema ja ihmisoikeuskysymykset, mutta
vähintään yhtä vahvasti Turkkia pidetään vielä pitkään tuulikaapissa
talouspoliittista syistä. Talouskasvu
Turkissa on poikkeuksellisen nopeaa ja maa harjoittaa valuuttapolitiikkaa, joka
ei EU:ssa olisi mahdollista. Julkisista palveluista on vaikea saada tietoa
ellei osaa turkkia. Maata hallitsee
islamilainen AK-puolue, jolla on vahva poliittinen kannatus vaaleissa.
Puoluetta johtaa pääministerinä toimiva Recep Erdogan. Nykyinen politiikka
kohtelee oppositiota ja toisinajattelijoita tylysti, internetin käyttöä on aika
ajoin rajoitettu ja valtio on vastannut mielenosoituksiin väkivaltaisesti, korruptio on sisällä vallankäytön rakenteissa.
Internetistä löytyy Toni Alarannan
blogi ”Euroopan rajalla”, jossa ruoditaan Turkin nykyistä yhteiskuntaelämä kriittisesti. Hän kirjoittaa, että Turkkiin
on pystytetty suvaitsematon enemmistödemokratia, jossa enemmistö muodostuu
yhden yhteisen nimittäjän, konservatiivi-islamilaisen nationalismin ympärille. Nuoret, keskiluokka ja koulutetut ihmiset
eivät halua uskonnollisen moraalin perustalle rakentuvaa AKP:n ja Erdoganin
johtamaa yhteiskuntaa (Alaranta 2.5.2014 ja 6.2.2014). Alaranta on Ulkopoliittisen instituutin
vanhempi tutkija ja on väitellyt Turkin poliittisesta historiasta.
Luettuani aamupäivällä Alarannan
blogia, lähdin iltapäiväksi
uimarannalle. Ensimmäisen uimareissun jälkeen veden lämpötilasta tuli
keskustelemaan Mehmet, joka kertoi työskentelevänsä kaupungin sairaalassa ja olevansa nyt kesälomalla.
Mehmet halusi tietää, pidänkö matkustelusta, onko minulla perhettä, pidänkö
enemmän valkoviinistä vai punaviinistä. Minä puolestani olin kiinnostunut Turkin
terveyspalveluista, koulutusjärjestelmästä ja miten julkiset palvelut
rahoitetaan.
Mehmet kertoi, että noin kahdeksan vuotta sitten maahan luotiin
yhteiskunnan kustantama terveydenhuollon palvelujärjestelmä, joka kattaa koko
väestön. Ihmiset maksavat pienen omavastuuosuuden ja ovat tyytyväisiä, koska
aikaisemmin vain rikkaat pääsivät lääkäriin ja saivat hoitoa. Lapset ja nuoret
käyvät koulua kaksitoista vuotta, minkä jälkeen heidän on päätettävä jatko-opinnoistaan,
perusopinnot kustannetaan verovaroista. Verottaminen on Turkissa uusi asia,
aluksi ihmiset vastustivat sitä, mutta nyt he hyväksyvät sen koska saavat
vastineeksi palveluita.
Mehmet olisi halunnut esitellä
minulle kotinsa ja tarjota lasin punaviiniä, koska molemmat pidimme siitä
enemmän kuin valkoviinistä. Kieltäydyin kuitenkin, erosimme luullakseni ihan
ystävinä ja molemmat olimme oppineet jotakin uutta. Minä opin, että Turkin yhteiskunta on modernimpi
kuin luulinkaan ja Mehmet, ettei rannalla kannata satsata naisiin, jotka
alkavat kysellä palveluiden ja verotuksen rakenteista.
Mutta kumpaa minä uskoisin, Toni
Alarantaa vai Mehmetiä? Alaranta nostaa blogissaan esiin Turkin järjestelmän
puutteet ja konnuudet kun taas Mehmet näki nykypolitiikan tuoneen ihmisille
hyvinvointia ja tasa-arvoa. Jos olisin pienituloinen turkkilainen äiti, kumpi
olisi minulle tärkeämpää, vapaa pääsy internetiin vai että lapseni saa
sairastuessaan hoitoa? Entä jos olisin Istanbulissa osoittamassa mieltäni puiston
puolesta ja poliisi hyökkäisi väkivaltaisesti kimppuuni? On helppo löytää
esimerkkejä, jotka saavat mielipiteen kallistelemaan. Esimerkit ovat myös siitä
ikäviä, että ne väistämättä johtavat omahyväiseen huokaisuun, miten on luojan
lykky, että on sattunut syntymään Pohjoismaihin. Mutta miten vain, Turkki on
paitsi kaunis, myös mielenkiintoinen ja ristiriitainen maa.