sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Loma

Pidin toukokuussa kesälomaa. Toukokuu on Lapissa kamala kuukausi.  Lunta on muutamia likaisia laikkuja ja hyinen tuuli puhaltaa Jäämereltä. Etelä-Suomessa asuvat ripottelevat suolaa ensimmäisille  ötököiden puremille tälläämällä facebookiin kuvia, mikä kaikki kukkii ja missä oltiin piknikillä. Tänä vuonna Muoniossa olisin kesälomani alkaessa voinut jatkaa hiihtokautta, osa laduista pidettiin vielä toukokuun alussa hyvässä kunnossa. Valitsin toisin, en hiihtänyt, vaan päätin panostaa uimiseen, kävelemiseen ja juoksemisen uudelleen opetteluun. Lähdin Marmarikselle.  


Lomalaisella on lomalaisen ongelmat, kuten esimerkiksi mitä söisi päivälliseksi. On ensinnäkin ratkaistava, syökö ravintolassa vai laittaako ruokaa itse. Jos päätyy ravintolaan, on valittava lukemattomasta määrästä mahdollisia ravintoloita ja päätettävä, haluaako kokeilla jotakin uutta vai mennä jo tiedettyyn paikkaan. Tästä saa jo melkein kahakan aikaan matkaseuran kanssa, koska ihmisissä on suuria eroja mitä tulee halukkuuteen kokeilla uusia asioita tai toistaa aikaisemmin tehtyä. Katson useimmiten kuuluvani ensin mainittuun ryhmään. Kokeilua vai koettua –tyyppinen punninta käynnistyy myös itse laitetun ruoan suhteen, mutta itse kokkaaminen antaa enemmän joustovaraa koska voi tehdä useampia ruokia. Raaka-aineiden hankkiminen torilta on osa ruoanlaiton taivaallisuutta: vieläkin silmäni kostuvat, kun ajattelen kaikkia niitä ihania tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, joissa oli maku mukana. Ikinä enää en osta Suomessa hedelmiä,  noita raakana poimittuja ja kaasussa kypsennettyjä.


Syömisen lisäksi toinen iso ongelma lomalla on pukeutuminen. Jos ennen aamiaista haluaa vuoropäivin käydä joko pidemmällä kävely- tai juoksulenkillä ja sen jälkeen uimassa, mutta ei halua kuljetella vaihtovaatteita, millainen vaatetus on sopivin näiden intressien yhteensovittamiseen? Reilun kahden viikon aikana en kyennyt tätäkään ratkaisemaan.


Elämä on kummallista. Myös lomalla.


Kun omassa lomalaisen elämässään on syventyneenä triviaaleihin elämänlaatuasioihin, lomamaassa tapahtuu kaivosonnettomuus, jossa kuolee 300 ihmistä. Turkin valtiojohdon ensimmäiset kommentit olivat tylyjä: onnettomuuksia on sattunut ennenkin.  Myöhemmin poliittinen johto terävöityi ja lupasi puuttua kaivosten turvallisuusongelmiin. Osuimme kaivosmiesten mielenosoitukseen, jossa oli mukana vanhoja naisia, jotka istuvat hiljaa valokuvat sylissään. Heidän kuolleita poikiaan ja omaisiaan.  Kaivosonnettomuuksissa on Turkissa kuollut paljon ihmisiä sen jälkeen kun valtio yksityisti kaivokset, turvallisuutta ei valvota ja ihmishengen arvo häviää bisnekselle.


–Valpastuin myös katselemaan lukuisia hotellien rakennustyömaita, joilla työmiehet keikkuivat ilman mitään turvavarusteita ja suojauksia. Turistin katseen voi kalibroida moneen suuntaan. Miten paljon meille nimettömiä afrikkalaisia hukkuu mereen tai ruhjoutuu rantakallioihin pyrkiessään Espanjan lomasaarille ja Etelä-Eurooppaan?


Turkista tiedän vähän. Asukkaita on  70-80 miljoonaa. Maasta pieni osa on Euroopan puolella, isoin osa Aasissa. Maa pyrkii EU:n jäseneksi, mutta EU hangoittelee kaikin tavoin vastaan. Julkisyynä  on kurdien asema ja ihmisoikeuskysymykset, mutta vähintään yhtä vahvasti Turkkia pidetään vielä pitkään tuulikaapissa talouspoliittista syistä.  Talouskasvu Turkissa on poikkeuksellisen nopeaa ja maa harjoittaa valuuttapolitiikkaa, joka ei EU:ssa olisi mahdollista. Julkisista palveluista on vaikea saada tietoa ellei osaa turkkia.  Maata hallitsee islamilainen AK-puolue, jolla on vahva poliittinen kannatus vaaleissa. Puoluetta johtaa pääministerinä toimiva Recep Erdogan. Nykyinen politiikka kohtelee oppositiota ja toisinajattelijoita tylysti, internetin käyttöä on aika ajoin rajoitettu ja valtio on vastannut mielenosoituksiin väkivaltaisesti,  korruptio on sisällä vallankäytön rakenteissa.


Internetistä löytyy Toni Alarannan blogi ”Euroopan rajalla”, jossa ruoditaan Turkin nykyistä yhteiskuntaelämä  kriittisesti. Hän kirjoittaa, että Turkkiin on pystytetty suvaitsematon enemmistödemokratia, jossa enemmistö muodostuu yhden yhteisen nimittäjän, konservatiivi-islamilaisen nationalismin ympärille.  Nuoret, keskiluokka ja koulutetut ihmiset eivät halua uskonnollisen moraalin perustalle rakentuvaa AKP:n ja Erdoganin johtamaa yhteiskuntaa (Alaranta 2.5.2014 ja 6.2.2014).   Alaranta on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija ja on väitellyt Turkin poliittisesta historiasta.


Luettuani aamupäivällä Alarannan blogia, lähdin  iltapäiväksi uimarannalle. Ensimmäisen uimareissun jälkeen veden lämpötilasta tuli keskustelemaan Mehmet, joka kertoi työskentelevänsä kaupungin  sairaalassa ja olevansa nyt kesälomalla. Mehmet halusi tietää, pidänkö matkustelusta, onko minulla perhettä, pidänkö enemmän valkoviinistä vai punaviinistä.  Minä puolestani olin kiinnostunut Turkin terveyspalveluista, koulutusjärjestelmästä ja miten julkiset palvelut rahoitetaan. 


Mehmet kertoi, että noin kahdeksan vuotta sitten maahan luotiin yhteiskunnan kustantama terveydenhuollon palvelujärjestelmä, joka kattaa koko väestön. Ihmiset maksavat pienen omavastuuosuuden ja ovat tyytyväisiä, koska aikaisemmin vain rikkaat pääsivät lääkäriin ja saivat hoitoa. Lapset ja nuoret käyvät koulua kaksitoista vuotta, minkä jälkeen heidän on päätettävä jatko-opinnoistaan, perusopinnot kustannetaan verovaroista. Verottaminen on Turkissa uusi asia, aluksi ihmiset vastustivat sitä, mutta nyt he hyväksyvät sen koska saavat vastineeksi palveluita.



Mehmet olisi halunnut esitellä minulle kotinsa ja tarjota lasin punaviiniä, koska molemmat pidimme siitä enemmän kuin valkoviinistä. Kieltäydyin kuitenkin, erosimme luullakseni ihan ystävinä ja molemmat olimme oppineet jotakin uutta. Minä opin, että Turkin yhteiskunta on modernimpi kuin luulinkaan ja Mehmet, ettei rannalla kannata satsata naisiin, jotka alkavat kysellä palveluiden ja verotuksen rakenteista.


Mutta kumpaa minä uskoisin, Toni Alarantaa vai Mehmetiä? Alaranta nostaa blogissaan esiin Turkin järjestelmän puutteet ja konnuudet kun taas Mehmet näki nykypolitiikan tuoneen ihmisille hyvinvointia ja tasa-arvoa. Jos olisin pienituloinen turkkilainen äiti, kumpi olisi minulle tärkeämpää, vapaa pääsy internetiin vai että lapseni saa sairastuessaan hoitoa? Entä jos olisin Istanbulissa osoittamassa mieltäni puiston puolesta ja poliisi hyökkäisi väkivaltaisesti kimppuuni? On helppo löytää esimerkkejä, jotka saavat mielipiteen kallistelemaan. Esimerkit ovat myös siitä ikäviä, että ne väistämättä johtavat omahyväiseen huokaisuun, miten on luojan lykky, että on sattunut syntymään Pohjoismaihin. Mutta miten vain, Turkki on paitsi kaunis, myös mielenkiintoinen ja ristiriitainen maa.