Rosvopaistia
Tämä Pekka Himas-kalabaliikki on herkullinen. Vaikka ei
olisi ihmissyöntiin taipuvainen, on ihan hupaista yrittää jäljittää suurinta
konnaa. Himasen itsensä päälle voisi vierittää perisynnin, ahneuden, taakkaa,
mutta häntä on myös armahdettava periaatteella, että eihän se ole hullu joka
pyytää, vaan joka suostuu. Himasen kompetenssia
filosofina tai konsulttina voi pyöritellä makunsa mukaan.
Olen kerran kuunnellut Himasta livenä,
eikä hän tehnyt minuun vaikutusta, mutta kuinka moni konsultti tekee
vaikutuksen tämän ikäiseen naisihmiseen? Ei voi ihmiseltä vaatia. -Sinisen
kirjan nettiversiossa oli ihan varteenotettavia ja ok- juttuja ja voihan kirja toimia ponnahduslautana huimille ja
hurmaaville ideoille joidenkin pääkopassa. Yksilöllinen ymmärrykseni ei kelpaa
yleiseksi mittapuuksi, mutta muutakaan minulla ei ole. Koko tilauksen hinta-laatusuhteeseen
otan kantaa myöhemmin kun lopullinen työ valmistuu.
Katainen on tyrkyllä rosvopaistiksi, ilman muuta. Hän näyttää
junailleen mojovan rahoituksen kaverilleen, ei tietenkään uhkailemalla ja
kiristämällä, vaan sivistyneesti keskustelemalla rahoittajien kanssa. Voin
hyvin kuvitella, että kahvikupin äärellä käytettiin sanoja fantastinen,
innostava, tulevaisuus, oikeudenmukaisuus, kestävä, tasapaino, muutos, jne. Sanoja,
joille on vaikea sanoa ei, ja mahdottomaksi ei tulee, kun sanoja käyttää
pääministeri. Vai tuleeko? Tutkimus- ja innovaatiorahoja jakavat Suomen
Akatemia, Sitra ja Tekes käyttävät merkittävää valtaa kukin omalla sarallaan.
Kauimmaksi perustehtävästään tässä Himas-prosessissa näyttäisi pompanneen
Suomen Akatemia, jonka jakama rahoitus pitäisi perustua hakemusten korkeatasoiseen
arviointiprosessiin. Tekes ja Sitra ovat Suomen Akatemiaa väljemmässä sarjassa
rahoituksen jakokriteereiden osalta, mutta yhtäkaikki, ne jakavat yhteiskunnan
verovaroja.
Lueskelin parina
iltana Ilmari Susiluodon hupaisaa kirjaa Lavea luonto –Venäjän-matkaajan
elämänohjeita, jossa Susiluoto kertoo, miten asiat hoituvat entisessä
emomaassamme. Parhaiten saa palveluita ja etuisuuksia auttamalla ensin toista ja saattamalla hänet
kiitollisuuden ja vastapalveluksen velkaan. Tinkaamalla ja vaatimalla mikään ei
etene, ja jos kerran hoituukin, jokin kompastus
on apuun piilotettu. Omien ja muiden asioiden
järjestely perustuu verkostoihin, siihen että tuntee jonkun, joka on ”oma” ja
joka meteliä pitämättä junailee mitä pitikin. Kätsää siellä naapurissa, eikö totta?
Naisten päivä meni jotenkin huomaamattomasti. Toisella
korvalla kuuntelin radiosta kuinka yksi tasa-arvon este on, etteivät naiset ole
samalla tavalla verkostoituneet kuin miehet (vrt edellä). Kummallista,
oikeastaan. Naistenhan sanotaan olevan
miehiä sosiaalisesti kyvykkäämpiä ja kaikin tavoin erikoistuneita
vuorovaikutukseen ja ihmisten kanssa toimimiseen. Miksi siis näin kyvykkäillä olennoilla
ei synny runsaasti tukevia verkostoja ja rihmastoja moneen suuntaan ja
tarpeeseen? Yritin keksiä tähän jotain logiikkaa, mutta en taaskaan onnistunut.
Ehkä meiltä puuttuvat vaihdon välineet? Ne, joilla synnytetään kiitollisuutta,
järjestetään ja saadaan vastapalveluita ja etuisuuksia "omien" kesken. Vai
pitäisikö yrittää uskoa, että naisten verkostot olisivat jotenkin
toisenlaisella etiikalla toimivia? Hmm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti