sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Monikulttuurisuustaidot äitiysneuvolaan


Etykistä –kuten monista muistakin asioista on jo neljäkymmentä vuotta.  Omat muistikuvani tästä merkittävästä kokouksesta ovat hävettävän huterot, vaikka olinkin ns. tiedostava lukiolainen. Itse kokouksen aikaan olimme sekalaisella nuorisoporukalla  Helsingin satamassa lähdössä ensin laivalla Puolan Gdanskiin ja sieltä Sopotin kautta Itä-Eurooppaa kiertämään.  Laiva muuten oli legendaarinen Gryf, jossa laivamiehet aamulla pesivät vesiletkulla kannen pätkääkään noteeraamatta siellä makuupusseissa nukkuvan länsinuorison kiljumisesta.


Gryfin lähtöä odotellessa lähdimme ystävättäreni kanssa kiertelemään sataman ympäristöön. Kiipesimme Kaivopuiston kallioilla ja ihailimme hienoja vanhoja rakennuksia. Pujahtelimme talojen pihoissa ja menimme kaikkialle, mikä vaikutti kiinnostavalta. Söpö univormupukuinen nuorimies tuli sanomaan että olemme luvattomalla alueella. Miten niin, me vaan tultiin katsomaan kun on niin kaunis talo ja puutarha, mikä talo tää sit nyt on? Nuorimies selvensi että tämä on Neuvostoliiton suurlähetystön aluetta. Ai, eiks täällä voi olla? Mihin nuorimies: tämä on kiellettyä aluetta, mutta kyllä tytöt saa täällä olla.  


Lörpöttelimme hetken kaikkea mukavaa, univormupoika olisi mielellään jatkanut rupattelua kanssamme mutta Gryf oli lähdössä. Sisällä suurlähetystössä Brezsnev, Gromyko ja heidän kaverinsa hioivat kokousstrategioita mutta meitä kiinnostivat aivan muut asiat ja univormupoikakin olisi mieluummin lähtenyt kanssamme kuin jäänyt vahtimaan autiota puistoa.  


Valtioiden väliset suhteet olivat 70-luvun puolivälissä jännitteisiä, Eurooppa  ja Berliini olivat muurien jakamia mutta toisaalta paikalliset turvajärjestelyt olivat viattoman herttaisia. Ainakin siltä se näytti. Toisaalta samalla reissulla jurotimme Puolan ja Tsekkoslovakian välisessä tullissa kahdeksan tuntia odottamassa että tulliviranomaiset päättäisivät, mitä tietoja he meistä haluavat ja hyväksyykö jossain kaukana oleva päällikkö meidän käynnin yksitellen ja vartioituna vessassa.


Budapestissa keski-ikäinen mies sai bussissa yhtäkkiä hirveän pauhu- ja emotiokohtauksen  kuultuaan että olemme Suomesta. Hän huusi että haluaa pois Unkarista, kaikki haluavat pois, he pelkäävät, eikä heillä ei ole vapautta. Tilanne oli kamala, emme osanneet sanoa mitään, emme ymmärtäneet mitään, kenenkään bussissa istujan ilme ei värähtänytkään, mies jäi sanojaan toistellen pois bussista, me jatkoimme hämmentyneinä matkaa. Mies puhui koulutetun ihmisen englantia ja oli kaikin tavoin olemukseltaan toisinajattelija. Paitsi että sellaista sanaa kuin toisinajattelija ei tainnut silloin olla sanastossamme.


Monet asiat ovat muuttuneet mutta jokin on pysynyt samana. Neljäkymmentä vuotta sitten Suomessa lähes jokaista henkäystä arvioitiin siitä näkökulmasta, hyväksyttiinkö henkäys Neuvostoliitossa. Nyt tekemisemme käytetään Euroopan Union kontrollissa mutta samalla pälyillään Venäjälle, ei kai ne vain loukkaannu että me mallioppilaana peesataan unionin sanktiofraktiota. Kummassakin suunnassa suhtaudutaan sekä ärtyneesti että pilkallisesti sätkyttelyymme. On se ihan oikeesti himskatin  kinkkistä olla tyylikäs, ryhdikäs ja suoraselkäinen tällä geopoliittisella stagella. Ja sitten tulee joku kansanedustaja Immonen  ja kertoo unelmastaan että joskus olisimme valtio vailla monikulttuurisuutta. Siis mitä? Kun juuri tässä kaiken mahdollisen välimaassa monikulttuurisuustaitoja pitäisi opettaa jo äitiysneuvolassa.






1 kommentti:

  1. Mäki olin ETYKin aikaan Stadissa, siinä Töölönlahden tienoilla siskoni Virven kanssa käppäiltiin, käytiin Suurkirkon portailla ja Senaatintorilla, nähtiin ne kaikki mustat autot ja vilaus valtiomiehistä. Hauska ajatus, että sä olet kilsan säteellä chillaillu siellä kans! Kaikki poliittisesti terävät aikani ovat jääneet menneisyyteen. Tää on menny niin sekavaksi, mikään ei ole varmaa, kaikki sadat tuhannet Välimerellä seilaajat vauvoineen, itsemurhapommi-iskut, Lähi-Idän tauottomat tulitukset, poliittinen sekavuus joka hallituksessa, Krim ja Ukraina, malesialaiskoneen alasampuminen "en se mää ollu", EUn ja USAn arroganttius ja kaksinaismoralismi, kotimaamme natosuopeus, Venäjän pelko ja surkuhupaisaksi kirosanaksi muuttunut sosialismi. Ja sitten Olli Immonen puhuu suunsa puhtaaksi, tuo Suomen hallitusvastuussa olevan puolueen jäsen. No. Mä istun tässä siurolaisen maalaisidyllin äärellä, katselen ikkunasta Ruotsista saapunutta sadetta ja mietin, että ruusut eivät saa riittävästi tänä kesänä valoa.

    VastaaPoista