Perustin oman sote-työryhmän. Niitähän pongahtelee esiin kuin korvasieniä
kesäkuun alkupäivinä. Perustamassani sote-ryhmässä ei tarvitse odottaa
puheenvuoroa eikä tyytyä kehnoihin kompromisseihin koska olen ryhmän ainoa
jäsen.
Siis mistäs sote-uudistuksessa olikaan alunperin kysymys?
Vaikea muistaa, koska nyt enimmäkseen puhutaan kuntaliitoksista ja väestömääristä. Sote-jutun
lähtöruudussa puhuttiin asiakaslähtöisyydestä, ennaltaehkäisystä, terveyden
edistämisestä, peruspalveluiden vahvistamisesta, terveyserojen kaventamisesta,
kansalaisten yhdenvertaisesta palveluiden saannista, toimivista
palveluketjuista ja epäilemättä kaikesta, mille ei voi kuin nyökytellä. Mutta miksi kaikki puhe pyörii maantieteen ja
alueiden ympärillä? Mikä on se looginen
päättelyketju, jolla sote -uudistuksen lähtökohdat ovat muuttuneet kiistoiksi eri organisaatioiden koosta ja väestöpohjasta?
Mistä suunnasta tähän soppaan pitäisi etsiä ratkaisua?
Kysymykseen on tunnettu vastaus: ratkaisu on siellä missä puhutaan sekavasti ja
asian ydin on siinä mistä ei puhuta ollenkaan.
Yhden naisen sote-työryhmäni siis paneutuu käsittelemään sekavaa
puhetta ja työntää nenänsä siihen mistä ei puhuta.
Puhutaan ensiksi sekavasta puheesta. Useimpien puheessa
ovat ihan sekaisin palveluiden järjestäminen ja tuottaminen. Lisäsoppa syntyy,
kun rahoituksesta puhutaan erillään palveluiden järjestämisestä. Jokainen tolkuissaan oleva ymmärtää, että palveluiden
järjestämistä ja rahoittamista ei suden surminkaan pidä erottaa toisistaan.
Tämän vuoksi sote-pakettiin aina välillä yritetään koplata kuntauudistus ja
saada aikaan isoja kuntia, jotka olisivat riittävän suuria järjestämään edes
perustason sote-palvelut. Riittävän isojen kuntien aikaansaaminen edellyttäisi
pakkoliitoksia, mutta koska pakko -sanasta tulee paha mieli, sama lopputulos
yritetään saada aikaan hivuttamalla, esim. nyysitään valtionosuuksia yms. Tästä
taas seuraa että sekavaa ruljanssia pidetään vireessä määräämätön aika, istutaan
kokouksia, uusia työryhmiä perustellaan ja pullaa kuluu.
Toiseksi puhumme siitä mistä ei puhuta. Sote-uudistuksessa
palvelujärjestelmän kokonaisuuden rahoitus on rajattu työskentelyn ulkopuolelle. Asian ydin,
eli rahavirtojen kulkeminen (lue politiikka) on suljettu politiikan ulkopuolelle.
Rahasta kun ruvettaisiin puhumaan, olisi puhuttava siitä, kuka saa hoitoa
ajallaan ja riittävästi, kenen ei tarvitse jonottaa leikkausjonoissa ja kuka
elää pidemmän ja hauskemman elämän. Suomalaisen järjestelmän erikoisuus on,
että meillä on verorahoilla rakennettu monikanavainen rahoitusjärjestelmä siten,
että keskiluokka saa palvelut Kelan ja työnantajan sponsoroimana ja köyhät
kuuluvat kunnallisten palveluiden piiriin. Yksityisiä terveydenhuollon palveluita Suomessa ei tosiasiallisesti ole, vaikka sellaisiksi kutsutaan
veroparatiiseissa päämajaansa pitäviä hervotonta tulosta tahkoavia
terveydenhuoltoalan firmoja. Niiden rahat tulevat isosti Kelata ja paljolti
kunnilta, jotka ostavat niiltä palveluita. Kun poliitikot eivät saa puhua
politiikasta eli rahasta, he ovat alkaneet kilpailla asiantuntijoiden kanssa ja
kaikkien roolit ovat ihan sekaisin. (Kuka muuten päätti, että rahoituksesta ei puhuta ja kuka tästä päätöksestä hyötyy?)
Yksi kiusallinen kysymys jätetään aina käsittelemättä. Maassa,
jossa epätasa-arvo on luonnonvalinnan kaltainen tila ja järjestelmän rakenteeseen
naulattu, on syytä olla tarkkaavaisena: saavatko ihmiset samanlaisen kohtelun
julkisessa palvelujärjestelmässä? En nyt tarkoita vain
terveyspalveluita vaan julkisia palveluita ylipäätään. Monet kerrat olen nähnyt
miten pienillä, automaattisilla, näkymättömillä, tiedostamattomilla tavoilla ja kyseenalaistamatta ihmiset saavat asemansa, eivät tarpeensa mukaisen
kohtelun. Useimmiten en sitä tietenkään edes havaitse, koska olen lähisokea, olenhan
tässä järjestelmässä töissä.
Mitä sitten tämä sote-työryhmä ehdottaa ratkaisuksi?
Ihan alkajaisiksi voisi tehdä muutamia kuntien
pakkoliitoksia. Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen sekä muutama pienempi
kaupunki, joiden nimiä en muista, muodostavat alueellisen kokonaisuuden, joka
on syytä liittää kokonaisuudeksi heti. Saman tempun voi tehdä muutamille
muillekin keskuskaupunki –satelliittikaupunki –alueille. Landella
erikoissairaanhoitopiirejä pitää pakkoliittää koska sitä ei omin toimin saada
aikaan. Terveys- ja hyvinvointipiirit hoitakoot vaativammat jutut, kuntien
perustasolla me kyllä pyöritämme nämä tavalliset taudit ja ihmiselon pulmat.
Mutta pliis, ei irroteta sote-palveluita kuntien muista palveluista, siitä ei
hyvä seuraa. Ennemmin sitten ne pakkoliitokset, tänks.
Toisekseen: perustetaan yksityiset terveyspalvelut. Tarkoitan
ihan oikeasti yksityiset terveyspalvelut, joiden käytön ihmiset itse maksavat
jos kerran haluavat niitä käyttää. Julkiset rahat käytettäkööt julkisiin
palveluihin. Lopetetaan tämä sumutusjärjestelmä, jossa leikisti yksityisiin
palveluihin ohjataan tolkuttomasti verovaroja.
Kolmanneksi: ilman mahtipontisia eettisyysjulistuksia
ruvetaan ihan vain huviksemme katsomaan miten kohtelemme ihmisiä ja mikä
vaikutus tittelillä, tunnettuudella, kamppeilla, kaveruudella,
sukulaisuudella, habituksella ja sen sellaisella on palveluiden saantiin ja
laatuun.
Ja jos kelit sallii, tehdään vappuna vallankumous.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti