100 vuotta

Olin tänään 100-vuotissynttäreillä. Hilda säteili kauniina ja tyylikkäänä vastaanottamassa onnittelijoiden virtaa. Sinisessä mekossa ja valkoiset helmet kaulassa hän tarkkaili väentulvaa ja sosiaalista suihketta huvittuneen näköisenä. Kun onnittelin sadasta vuodesta, hän kysäisi, miksi kaikki puhuvat sadasta vuodesta, mitäs kummaa tässä nyt on. Äkkiseltään en osannut vastata mitään järkevää.

Tuntuu se kummalta, 100 vuotta tässä maailmassa. Hilda syntyi Venäjän keisarikunnan Suomi- nimiseen suuriruhtinaskuntaan.  Venäjällä hallitsi vielä nelisen vuotta tsaarina Nikolai  II, jonka puolison Aleksandran ja Rasputinin suhde olisi tahkonnut tulosta iltapäivälehdille roppakaupalla jos niitä olisi ollut. Hilda oli vasta muutaman vuoden kun ensimmäinen maailmansota jakoi Eurooppaa uusiksi ja siinä tiimellyksessä Suomi itsenäistyi. Sataan vuoteen mahtuu hurja määrä asioita, joita jopa me 50-luvulla syntyneet olemme lukeneet historian kirjoista ja jotka silloin  tuntuivat olleen jossain kaukana. Vasta vanhetessani olen tajunnut, että syntyessäni toisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut vain yksitoista  vuotta. Nyt taaksepäin katsoen vuosi 2002 oli aivan äsken. Ehkä ei ollutkaan kumma, että mummo näytti aina huolestuneelta kun lentokone  lensi yli. Onko se varmasti omia?

Vaikka varmaankin aina ja kaikki ovat kokeneet, että juuri heidän elinaikanaan on elämässä tapahtunut isoja muutoksia, voisi veikata että Hildan elämän aikana ovat tapahtuneet suurimmat muutokset mitä ikinä historian aikana. Turha edes yrittää luetella murto-osaakaan, mikä on muuttunut. Huh, tiedettä, teknologiaa, antibioottia, globalisaatiota,  eläkejärjestelmiä, hiukkaskiihdytintä, geenimanipulaatiota jne.  Tietenkin kysyin Hildan tyttäreltä, mikä selittää sataa vuotta (montakohan kertaa Hilda ja Hildan tyttäret joutuivat näihin hölmistelyihin synttäreillä vastaamaan?)  Tytär arveli sata vuotta syntyvän perimästä, maatalon töiden ja marjanpoiminnan tuomasta hyötyliikunnasta ja itse hankitusta lähiruoasta. Erinomaisena apuna ovat olleet reipas voin syöminen, valoisa ja utelias asenne elämään sekä hilpeä huumorintaju.

Vitsit; minusta on tosi hauskaa ajatella että kun täytän sata vuotta, tyttäreni on 76, nyt seitsemänvuotias tyttärentyttäreni 52, hänen lapsensa 28, mukanaan 4-vuotias sukuketjun pienimmäinen. Meillä on suvussa tapana saada lapsi 24-25 –vuotiaana, jotenkin on  helpompi laskea kun kaikki toimivat suunnilleen samalla tavalla. 

Ajellessamme takaisin kohti kirkonkylää pohdimme, miten tulevassa maailmassa voi kuvitella mitenkään pysyvänsä ajan tasalla  ja kehityksessä mukana kun nytkin tuntuu hankalalta. Koko ajan tulee uusia  härpäkkeitä, jotka alkavat määräillä elämää ja arkisten asioiden hoidosta tehdään yhä vaikeampaa. Arvelimme että ehkä se mikä muuttuu, menettää merkityksensä kun ikää tulee riittävästi. Ilmeisesti siis vanhetessa järki lisääntyy. Pidän himskatin todennäköisenä, että enemmän kuin uudet puhelinmallit tai vaihtuvat valtiot minua kiinnostaa, ovatko minun 76-, 52-, 28- ja 4 –vuotiaat  lapseni, lapsenlapseni jne onnellisia.  

100-vuotiaan tapaamisesta jäi aivan mahdottoman hyvä olo ja monenlaiset ajatukset ja ihmettelyt virisivät päässä pörräämään.