maanantai 8. huhtikuuta 2013

Muutoksia ja rutiineja



Joo, muutin siis Muonioon. Joku aika taaksepäin blogissani muistelin miten 29 vuotta sitten pörhelsin etelästä Lappiin, Muonioon. Totta, olihan tämä uusi tuleminen sitä kirjoittaessani jo työn alla. Kertaus on opintojen äiti. Utsjoellakin läksiäisiäni vietettiin kolme kertaa ja joka kerta oli mukana iloista optimismia.

Muuttaminen on aina oma ruljanssinsa vaikka siihen olisi kehittänyt rutiineja ja ns. hyviä käytäntöjä, joita nykyisin on tapana työstää ihan isommalla porukalla. Käytännössä jaoin huushollini kahtia, eli jätin Rovaniemelle suurimman osan tavaramäärästä, jota ei koskaan pitänyt kertyä, ja otin mukaani vain välttämättömimmän, mitä sitäkin on liikaa. On se muuten ihan uskomatonta, miten valtavan määrän esineitä tarvitsee ihminen, joka on koko ikänsä hurskastellut panostavansa yksinkertaiseen elämään.

Muonioon on ollut helppo tulla. Asiat hoituvat, ihmiset ovat käsittämättömän avuliaita ja pulmiin etsitään ratkaisuja. Kun ensimmäisenä iltanani raahasin kaupasta ostoksiani muutaman sata metriä kohti uutta kotiani, pysähtyi auto ja reipas naisihminen kysyi, tarvitsenko kyytiä. No, kieltämättä tuli tarpeeseen. Lyhyellä matkalla pelastajani kertoi olevansa Elina, joka pitää Oloksella ravintolaa, josta saa hyvää ruokaa. Arvatkaa, olenko neuvonut kaikki Elinan Kammarille syömään. Jos luksus pitäisi määritellä, se voisi olla maailma, jossa umpiouto poimitaan kyytiin kun sillä näyttää olevan niin 
painavat kassit.  

Kunnan kiltit talonmiehet ovat keränneet käytöstä poistettuja huonekaluja huusholliini ja mikä parasta, kantoivat sisään kolhiintuneen oven poistettuaan siitä ensin kahvan ja saranat. Rovaniemeltä toin neljä jalkaa. Tasoa, joka on pystyssä ja seinässä kiinni kahdella saranalla, kutsutaan oveksi. Kun samaan tasoon kiinnitetään neljä jalkaa ja se laitetaan horisontaaliseen suhteeseen maapallon kanssa, se on pöytä. Kahva on hyvä ottaa pois ennen muodonmuutosta. Ajatelkaa mikä määrä varastoissa, autotalleissa ja komeroissa on niihin kannettuja ovia ja ihmiset valittavat, ettei voi kutsua kavereita syömään kun ei ole isoa pöytää.  Kun vieraat ovat jo melkein ovella, reippaalla otteella ovi vaikka saranoilta ja jalat alle, liina pöytään ja se on siinä. Muutamalla toistolla pöydän kasaukseen kehittyy rutiini ja siitä tulee hyvä käytäntö.

Jokin diagnoosi varmaankin on ihmisille, joiden pitää jatkuvasti pyrkiä elämään jotenkin liikkuvassa tai ajelehtivassa elämäntilanteessa. Nuorempana ajattelin että samanaikaisesti vakituiset työ, asunto ja mies ovat elämän loppu, sitten se on katsottu, se elämä. Vanhemmiten olen ajatuksissani tullut joustavammaksi, mutta jotain on jäljellä. Jokin nurkka elämässä pitää olla ainakin vähän ilmassa jotta voi tuntea olonsa vapaaksi ja turvalliseksi.

2 kommenttia: