Vuosien kiertoa

Vuoden kuluttua tulee tasan kolmekymmentä vuotta siitä kun lähdin Tampereelta vuodeksi Lappiin.  Käytössäni oleva kartta oli Tampereen puhelinosuuskunnan kartta Suomesta. Se oli jaettu kahtia siten, että Etelä-Suomi suunnilleen Oulun korkeudelle asti oli ns. normaalikokoisena ja Loppu-Suomi oli kutistettu pieneen mittakaavaan sivun yläreunaan. Kartan perusteella arvioin muuttokohteeni Muonion olevan samassa sumassa Kemi-Tornion kanssa. Tiesin Kemissä olevan rautatieaseman ja olin iloinen, että voin sujuvasti kiepsahtaa aina  viikonloppuna halutessani tapaamaan kavereita Tampereelle.

Kun Torniossa ryhdyin oikomaan jäseniäni –kohta päästään purkamaan pakkauksia –muuttoauton kuljettaja katsahti minuun hämmästyneenä: on tästä vielä semmoiset 260 kilometriä. Koin elämäni ensimmäisen sydänpysähdyksen. Matka jatkui. Metsää. Suota (=jänkää, mitä sanaa en silloin tuntenut). Lunta. Pimeätä. Pakkasta. Lopulta puolen yön aikaan saavuttiin Muonioon.  Onneksi yksi nuori mies ajeli kylän raittia ja osasi neuvoa, missä arveli asuntoni olevan. Lopulta se löytyi helpolla, yhteen rivitalon oveen oli niitattu A4, jossa luki ”Tämä ovi tässä”. Voiko sitä selkeämmin sanoa. Asettauduin kolmevuotiaan tyttäreni kanssa taloksi.

Valmistellessani lähtöä Tampereelta muistissani oli kirkkaasti Kurun Länsi-Tesikon kansakoulun maantiedon oppikirjan lause ”Nykyään Lapissa ei asuta kodassa vaan hirsimajoissa”. Olin varautunut hirsimajan kylmään lattiaan ostamalla suurimman paimentolaismaton mitä Tampereelta löytyi, jotta  tyttärelläni olisi lämmin alue lattialla. Rivitaloasuntomme osoittautui erinomaisen lämpimäksi ja kaikilla mukavuuksilla varustetuksi, tiedoksi vain maantiedon kirjojen väsääjille.

Kevät tuli ja lumet sulivat toukokuussa. Innoissani käänsin nurin rivitalon takapihaa ja kylvin kasvimaan naapureiden varoituksista huolimatta. Takatalvi kuulemma tulee joka tapauksessa. Ja pöh, ei muuta kuin salaatit ja porkkanat kasvamaan. -Takatalvi tuli kesäkuussa ja loppupeleissä kasvimaassani versoa työnsivät vain hernekepit.

Kesä-84 oli kuulemma hurjin sääskivuosi naismuistiin.  Niitä tukki sisään tolkuttomia määriä  ilmastointikanavista ja ihmisen mukana kun ovea vähänkin raotti. Arvelin niistä pääsevän eroon läpivedolla ja avasin yhtäaikaa etu- ja takaoven. Iuuuuuuu! Harmaa ujeltava sääskimassa vyöryi sisään kahdesta ovesta, eikä nokkela läpiveto-teoriani todellakaan toiminut. Mutta imuri pelitti!  Kätevin tapa pyydystää sääsket sisätiloissa on pölynimuri. Sillä ne saa imaistua kätsästi myös katosta, jonne ne pakenevat alamaailmassa riehuvaa ihmistä.

Olin tyylipuhdas tulokas, joka teki omia päätelmiään sillä tiedolla mitä sattui olemaan, uskoi päätelmiinsä ja mikä pahinta, esitteli niitä myös ääneen muille. Muistan ikuisesti sen tyrmistyneen hiljaisuuden, joka syntyi kahvipöydässä kun pikku smalltalkina kysäisin, miksi metsätyömiehet ovat kiskoneet jalkarätit räystäälle kuivumaan? Kesti jonkun aikaa ennen kuin pääsimme yhteisymmärrykseen, että kyse oli kuivalihoista. Taustaksi kerrottakoon, että olen siis ihan oikeasti maalta ja isäni teki metsätöitä ja käytti saappaissa flanellisia jalkarättejä. Halusin siis osoittaa olevani perillä asioista, ihan kokemusperäisesti.

Lappilainen metsänhoito vaivasi muutoinkin tulokkaan mieltä. Suhtaudun edelleenkin maahan ja metsään hyvin vakavasti ja maalaisgeeneissäni on selvä käsitys, että ainoata oikeata omistamista on maan omistaminen (joo joo, totta kai osaan nämä maata-ei-kukaan-voi-omistaa  -jutut). No, siis joka tapauksessa pientilallisten Pohjois-Hämeessä olin oppinut, että ainoastaan juopot, hulttiot ja holtittomat myyvät metsää. Kunnollisten ihmisten taloissa metsä säästetään pahan päivän varalle. TsiiSÖS, kun näin nämä Lapin avohakkuuaukeat! Sosiaalitantan sieluni kääntyi ympäri: tätä juoppouden määrää! Tätä työmaata! –Muistan myös ne kummeksuvat ilmeet, kun yritin kollegoilta kysellä,  miten he olivat  työssään tästä avohakkuiden ilmentämästä hillittömästä juoppoudesta selvinneet. Minulle jäi jotenkin sellainen tunne, että päättelyketjuani ei ymmärretty. Ehkä en osannut ilmaista itseäni riittävän selkeästi.

Lapissa asumisen kolmen tasakymmenen vuosipäivään on siis vielä vuosi aikaa, nyt voin alkaa mietiskellä miten tilaisuutta sitten juhlistan. Kun ei ole metsääkään.